"I wonder if you'll ever grow/ oh far enough to throw/ away the lies of no and yes/ and love my quietness"

Apua, onpa tää viikko mennyt nopeasti. Huomenna on jo perjantai, eikä mulla ole mitään viikonloppusuunnitelmia! Ei muuten mitään, mut täällä oltiin jo viime viikonloppuna huolestuneita mun biletyksen ja kavereiden puutteesta. Itse taas on ihan onnellisena, että ei tarvitse sosialisoida. Oisin tietysti voinut sanoa, että oikeasti tykkään välillä istua yksin himassa. Tai että oikeastaan tartten sitä, muuten leviää pää. Enpä sanonut. Äh.

Nyt sitten pitää kehitellä jotain vissiin että vaikuttaisin jotenkin normaalilta ihmiseltä. En jaksais lähtee Rotterdamiin vaikka siellä ois kyllä jo valmiiksi mietittyä tekemistäkin mutku äh. Enkä jaksas häiritä Javieria (tutustuin siihen siellä sillan alla torstaina) kun tiiän että se on ihan väsyny töistä ja kaikesta, blöö. Ehkä meen vaan yksinäni leffaan :>

Tyhmää kans, että alkaa ajattelemaan jo kaikkea arkisia asioita, kun ei tarvitse enää olla semmoinen selviytysmismode päällä koko ajan. Tänään esimerkiksi löysin itseni miettimässä kaikkia idioottimaisia juttuja, mitä onnistuin vuoden aikana tekemään Jyväskylässä. Ihan pieniäkin mokia. Argh.

Heräsin muuten tänään siihen, että mun vasen käsi oli täysin puutunut ja veretön. Yritin sitten saada liikutettua raajoja jotenkin ja teki mieli kirkua kun oma käsi näytti ja tuntui ihan elottomalta (näytti ihan turvonneelta ja ei tietenkään saanut edes sormia liikuteltua). Piti silleen toisella kädellä nostaakin eri asentoon, että pystyi sitten jonkun minuutin vääntelehtimään siitä tuskasta. Ois tietty parempiakin tapoja herätä.

Ansku muuten ystävällisesti informoi mua, että tänne ei ole pystynyt kommentoimaan viime aikoina - korjailinpa asian. Kiitti Ansku!!111

Ps. Meen tekemään tofua (koska sitä löysin sentään tuosta lähimmästä ostoskeskuksesta yhdestä japanilaisia tuotteita myyvästä kaupasta) intialaisittain (yritelmä nro.58 tms.)!